Kuvauspalvelu
Tule mukaan kuvaajaksi
Kuvauspalvelu tarvitsee toimiakseen paitsi kuvaajia, myös avustajia. Kuvauspalvelussa toimiminen on mukava tapa nähdä monenlaisia cosplay-pukuilijoita ja soveltaa taiteellista silmää.
Mahdollisuus oppimiseen
Etenkin hieman pienemmissä ja rauhallisemmissa tapahtumissa kuvauspalveluun voi tulla mukaan myös oppimismielessä. Aikataulun salliessa kuvaajamme voi antaa vinkkejä ja ohjeita kuvaamiseen sekä muutoinkin kuvauspalvelun pyörittämiseen.
Mitä kuvaajalta vaaditaan
Kuvaajalta on hyvä löytyä sopiva järjestelmäkamera omasta takaa sekä jonkin verran perusosaamista sen käytöstä. Kuvausstudion tapauksessa kamerasta tulee löytyä myös jonkin verran säätömahdollisuuksia. Nämä on mainittu studion sivulla. Joissain tapauksissa kameraa on myös mahdollista lainata CFT:n kautta, mutta yleisesti ottaen oma, tuttu kamera on paras valinta.
Muita vaatimuksia on hyvä taiteellinen silmä, jotta osaa saada parhaita mahdollisia kuvia. Kuvauksellisesti mielenkiintoisten yksityiskohtien löytäminen auttaa saamaan useita hyviä kuvia joka puvusta.
Kuvaajan kannattaa varautua seisomaan pitkiä aikoja, etenkin vilkkaina kuvausaikoina. Hyvät kengät auttavat paljon, mutta myös omat rajat on tunnettava. Myös käsien täytyy pysyä kameran kanssa vakaana ja mielen rauhallisena. Maltilla ja sopivalla rutiinilla isotkin jonot saa hoidettua nopeasti.
Mitä avustajalta vaaditaan
Ensimmäinen ja tärkein vaatimus on varmasti hyvä asiakaspalvelutaito. Avustaja huolehtii jonon sujuvuudesta, auttaa sopivien kuvausasentojen löytämisessä ja auttaa kuvattavia sekä kuvaajaa muillakin tavoin. Jos kuvauspalvelu on vilkkaasti liikennöidyllä alueella, riittävän äänenvoimakkuuden löytäminen helpottaa huomattavasti.
Avustajan tehtävä on myös rohkaista tarvittaessa kuvattavaa löytämään toimivimmat poseeraukset, ilmeet ja asenteet parhaan mahdollisen kuvan saamiseksi.
Ota yhteyttä
Kysy lisää tai ilmoittaudu mukaan tulevaan tapahtumaan. Vieraile kuvauspisteellä tai ota yhteyttä muulla tapaa. Kuvausihmisiltämme voi myös kysyä vinkkejä vaikkapa laiteostoja tai opettelua varten.